Marika Paavola

Marika PaavolaMarika Paavola on yleisölle tuttu mm. Tangomarkkinoilta, joihin hän on osallistunut yltäen pari kertaa Seinäjoelle saakka. Suomen Tähti -kilpailussa vuonna 2002 Marika sijoittui kolmanneksi. Marika on syntyisin Reisjärveltä ja asuu tällä hetkellä Jyväskylässä. Keikkakokemusta on eri bändien kanssa niin lavoilta kuin konserteistakin.

Tangomarkkinat 13 ja 16 kokoelma-levyllä Marika laulaa tangot ”Kukkani lumen alla” ja ”En enää vaieta mä voi”. Joulun alla 2003 ilmestyi single nimeltä ”Tähtiyö”, jossa Marika ja Kimmo Kouri esittäytyvät duettona. Levyllä on myös Marikan esittämänä joululaulu nimeltään ”Etsin joulun tunnelmaa”. Ensilevy ”Uuteen aamuun” julkaistiin vuonna 2005. Albumilta lohkaistu single ”Edeniin” soikin tiheästi maamme radioaalloilla.

Marika Paavola työskentelee tällä hetkellä kosmetologina Jyväskylässä. Veri vetää musiikin pariin ja tällä hetkellä työstetään Marikalle uutta musiikkia!

 

Ajankohtaista